B/P

Ainut terävä esine mun laukussa

on lyijykynä,

vainuis saatan lyödä sil paukuissa,

mut useimmite puran sydänt.
Lähen syvält, hylkään hyvän,

sylkäsen halulle hyväksynnän, ja

telkeen sen ku paluun teen
pariin sen mitä pidän pyhän.

Putosin, katosin, hajosin,
vajosin, mut lupaan:

huomenna takasin

mun tyhjään tupaan, josta
lattiatki lakasin, koska
takki auki sekasin
siin pari tuntia makasin,

sit vaa spontaanisti karkasin,
se on ollu mie,
joka mun puhelimeen vastasi.

Joo, oon vituttavan sakasi
jopa ku en o niputtamas sekiksii,
mut se ei oo musta kii, joten
en voi pyytää anteeksi siitä,

mut voin myydä niitä

sivupersoonia vaik kahdeksan,

ja toinen muutama
jäis sinne viel asustaan,

eikä ne maksa vuokraakaa

ja kelaa kui ahdistaa

kun kakstoista akkaa alkaa

yksiössä kirkumaa ja flaidaamaa.

Ei ole tarpeeks tilaa,

liikaa arjes vihaa,

eikä paljoo helpota et niiden pihaa
ei oo hoidettu vuosiin,

niille sanoit siit.

Ai miksikö se jurppii,

kai siks et ne loisii mun päässä, bitch.

"HulluhulluhulluHULLU",

olipas omaperästä,

eiks muuta mieleen tullu?

Olin just päässy vauvaiästä

ku oon ton ekakerran kuullu.

Lekaniskun verran se on itsetuntoo purru,

mut sit tajusin: " Eihän mul semmosta koskaan ollu,

joten mitää ei oo kuollu. "

Mutta olkoon miten on,

sentää sain kesäkuosikuontalon.

Tällasta se välillä on

erehtyessään jättämään ohjaamon.