Sirpaleinen peili

Joo kateellinen

oon kaikelle mikä hengittää,

ku kykeneväine välist en o siihenkää.

Joinain päivinä pyöritän mielessä:

oi äiti ja isä, miks teidän pitikään hässiä?

Kunnioita vanhempias, ne sentää

anto sulle elämän, elämän, yeah right,

just sehä täsä ottaa päähän.

Talla pohjaan,

alla neljäkaksikymppinen,

tietenkää oo oma,

totta munassa pöllin sen.

Todellisuus,

kaistaleinen verho vaa,

joka avataa vaa ku aurinko paistaa.

Koko maailmankaikkeus

yhdessä hetkessä,

mut tää on vaa poikkeus,

normisti liiku ees metriä.

Onhan mussa eri puolia,

valvova ja nukkuva,

polttanu ja kitkuisa,

tai jos ei mitään noista,

ni tod. näk. darrassa.

Kyrpä ämmä osaan olla,

mut myös jäätävä vittupää,

nii tai näi,

takuulla ääripää.

Onks väärin tää

et mun ees annetaan elää?

Vielä yks pieni hetki,

sitten en itke enää.