Näinpä näin taas,
näemmä kuljen nenä maas,
kiroon äitini ku mietin mitä tältä elämältä saan:
paskaa,
just tasan ja vain sitä,
narsistiselle perfektionistille
ei mikään koskaan riitä,
mut se siitä,
ja niistä diagnooseista,
ja keskitytään
kuvaamaan tätä oloa,
sanoilla pahoilla
vihaan sen sanoa,
mutta sie vihaat
sitä et rakastan,
tulisit takas ja
ottaisit syllii,
ei jaksais enää juosta
defenssimanioissa pitkin kylii.
On tuntunu etten oo
päässy teinistä minnekään,
kun yhä vielä sydänsurut saa itkemään,
oon pirun sitkeä,
yhä vaan, yhä vaan,
ja tiedät kyl etten tälkää kertaa tuu itteeni tappaan.
"Älä soita mut katellaan ",
se antaa toivoa,
toivoo on vähä, parempi seki ku ei ollenka,
miksi mie teen näin, miksi oon olemas?
Voi vittuperkelesaatana,
oisitpa pian taas tos ovella.
On taas ollu päivii,
joista en muista midistä,
jos en tu kirjottaa kutsukorttei häihin,
voin yhtä hyvin kiinnostua piristä,
ja sitten oonki lirissä,
itku pillissä
kaipaamassa sitä ku ei tarvinnu huutaa
vaan sai kihistä.
Voisitko tulla
ja lukea mun silmistä
et opetukseni opin,
ja sit ei muisteltas eilistä.
Peilistä aateeäm
näen vain ärsyttävän ämmän,
sen saatanan mulkun joka
osaa vaan kämmää.
Mut ei se voi sille mitää,
siks se on vihanen itellee,
vois vihdoin tunne-elämäkin
kypsyä fyysisen kehon tasolle.
Koska siitä tässä taas on kyse,
siihen voi tiivistää kaikki mein ongelmat,
mut huomaa et edistystä tein iha ite,
nytki oon rauhassa.
Eiks siis voitas vaa sopii ja poltella?
Ettei maailmanloppuu tarttis ootella.
Haluun sut mua vasten,
en vastustajaksi,
ja ihan aatellen sua jopa piilotin sakset,
kiillotin katseet ja liimasin vaatteet
siihen malliin ettei kukaan muu pääse koskemaa,
sulle vain aion saksien jemman paljastaa.
Mikäs täs, nyt vaan ollaa ja ootellaa,
ainoo vaa et pitäs päästä käymää vessassa.
